Hei :) Kiitos teille, jotka kommentoivat esittelyosaan. Tähän mennessä on oikein ihanaa ollut tehdä tätä osaa :D Viikko alkoi ihan mukavasti, tänään käytiin uimassa. Te haluatte varmaan lukea osan, tässä se nyt on.

 

Kuningas Anton Sädepuun tapoihin kuului lähteä joka sunnuntaiaamu markkinoille. Kuningatar Sofia Sädepuun tapoihin taas kuului aina varmistaa, ettei mies ostaisi koko taloa täyteen kaikkea turhaa. "Lupaan lupaan, rakas. En osta muuta kuin ruoka-aineet" Anton lupasi ja ajeli hevoskärryillä pois.

Siihen aikaan aateliset ja kuningassuku kilpailivat sillä, kellä oli paras palvelusväki. Tällä hetkellä kuningassuku omisti parhaan hovimestarin, Amatiuksen.

"Arvon neiti, minun pitäisi kai siivota tämä sellikin, sallinet avata sen?" hovimestari pyysi Sofialta. "Hm, en tiedä onko siellä ketään. Kai minä voisin sen sinulle avata" vastasi Sofia.

Sofia haki avaimet makuukamaristaan ja avasi oven. "Mitäköhän täällä on, pölyä varmaan vain.." hän rohkaisi itseään astuessaan selliin. Oikeastaan hovimestari olisi voinut kävellä kuningattaren edellä, jottei erittäin tärkeä henkilö joudu vaaralle alttiiksi.

Sofia kirkaisi kun näki vastakkaisella seinällä pystyssä olevat ihmisen luurangot. "Vanhojen vankien luurankoja.." hän sanoi kauhuissaan, ja nousi sitten ylös.

Sofia piti äskeistä kohtaustaan typeränä. Kyllähän hän tiesi, ettei kaikken pahimille rikollisille annettaisi ruokaa eikä juomaa sellissä. "Täällä onkin paljon pölyä, täällä ei ole mitään vaaraa.. Tule nyt vain" kutsui kuningatar hovimestaria.

 

Hovimestarista ei kuulunut mitään, mutta pieni rasahdus kuului. Yksi luurangoista oli kaatunut. Sitten kuningatar kuuli vaimeita askelia.

Pian Sofia huomasi olevansa tiukasti sidottuna tuoliin. "En tiennyt, että täällä on vielä elossa olevia vankeja! Onneksi selvisin sentään hengissä" Sofia totesi ja vilkaisi ovea, jonka karkuri oli sulkenut.

Palattuaan markkinoilta iltapäivällä tunsi kuningas oudon tunteen sydämmessään. Aivan kuin kaikki ei olisi kohdallaan.

Anton ryntäsi etsimään Sofiaa kaikkialta. Lopulta hän löysi vaimonsa tyrmästä, paikasta josta oli vähiten olettanut. "Rakas, eräs vangeista pääsi pakoon. Hänellä oli musta viitta ja mustat hiukset.." kertoi Sofia helpottuneena päästyään irti inhottavasta tuolista. "Ei se haittaa. Hän on jo lähtenyt. Hänet saan nopeasti kiinni, ja sen jälkeen hänet mestataan" rauhoitteli Anton itkettynyttä Sofiaa.

 

Kokemuksensa jälkeen Sofia pysytteli viikon sisällä, kunnes uskaltatui mennä hakemaan vettä kaivolta. "Paljonkohan sitä nyt tarvitaan..." hän mietti ja päätti lopulta ottaa kymmenen ämpärillistä. Eipä tarvitsisi vähään aikaan tulla kaivolle.

Anton oli erittäin tyytyväinen. Tänään heidän luokseen saapuisi Hopeapianojen aviopari, sekä eräs talonpojista.

"Korea linna, arvon kuningas. Ja kaunis vaimo teillä, arvon kuningas." kehui Lennard Hopeapiano kuningasta vuolaasti. Anton vain nyökki ja kiitteli. Kyllä hän tiesi Lennardin todelliset aikeet, mies halusi vain hyviin väleihin oikeiden ihmisten kanssa.

"Avioliittomme on hyvin tuore. Minä olen raskaana silti" kertoi Sofia elämästään Kathylle. "Kyllä tuo sinun miehesi minullekin kelpaisi" toinen vastasi ja Sofia naurahti, vaikkei häntä oikeasti kovasti naurattanut.

"Tämä tykki taas on viitisenkymmentä vuotta vanha" kertoi Anton sotavälineistään Lennardille. "Se on tosiaan upea. Sopii teidän arvollenne" Lennard sanoi ja siveli varovasti tykin pintaa.

Vanha ennustaja oli Antonin pitkäaikainen ystävä. "Tervetuloa matalaan majaani" toivotti Anton katolta tultuaan ennustajan tervetulleeksi. "Onpa majasi tosiaan matala" sanoi ennustaja epäuskoisena katsellen ympärilleen.

"Tässä olisi sitten se lemmenjuoma. Halusit näyttää päivällisellä miten onnellinen sinun ja vaimosi liitto on?" sanoi Ennustaja. "Niinpä niin. Totta kai se muutenkin onnistuisi, mutta tämän lemmenjuoman avulla aivan kaikkien huomio kiinnittyy minuun. Ajattele, jos me saamme pojan ja Kathy synnyttää tytön. Silloin voisin ehdottaa että kuningatar on Lennardin ja Kathyn lapsi. Ja tämän lemmenjuoman avulla asia on jo selvä.." kertoi kuningas.

Anton meni pois muiden katseilta tyrmiin juomaan lemmenjuoman. Tällä kertaa hän lukitsi tarkasti oven, ettei yksikään rikollinen pääsisi pakoon. Tosiasiassa tyrmä oli tyhjä..Ainakin melkein...

 

Juotuaan lemmenjuoman tunsi kuningas mukavan tunteen vatsanpohjassa. Lempeän tunteen.

Sofia oli aloittanut shakkipelin talonpoikaa vastaan, jonka nimi taisi olla Robert. Hän huomasi, että Robert oli todella pelaamisen arvoinen vastus. "Minun taitoni ovat ruostuneet ja pahasti" Sofia yritti selittää, olisi hävettävää hävitä talonpojalle.

Hovimestari alkoi saada päivällistä valmiiksi. "Ruoka alkaisi olla valmista, pyydän kaikkia kokoontumaan ruokasalin pöydän luo!" huusi hovimestari kovaan ääneen.

Anton ehdotti itsevarmana ehdotuksensa. "Sopihaan se, arvon herra" sanoi Kathy katsellen lumoutuneena Antonia. Kuningatar vilkaisi paheksuvasti Kathya, joka vain jatkoi kuninkaan tuijottelua.

Illalla kuningas soitteli pianoa, Hän oli omasta mielestään jo todella taitava siinä. "Toivon tosiaan että saamme kruununperijän" hän sanoi samassa huoneessa olevalle Sofialle.

"Olisihan se ihan mukavaa, tosin et voi sulkea pois mahdollisuutta prinsessan tulosta" vastasi Sofia väsyneenä. "Enhän minä, jos saamme tytön voi Kathyn mahdollinen poika naida hänet" vastasi Anton.

 

Sofia aloitti maalaamisen. Kuningas oli jo mennyt nukkumaan, ja Sofian valtasi halu lähteä ulos suuresta linnasta yön ajaksi. Hän ei ollut ollut juuri koko päivänä ulkona.

Ja niin kuningatar sitten lähti, hevoskärryillä kylälle.

Kuningas oli tullut tyrmään hakemaan polttopuita, mutta pysähtyi nähdessään luurangon. "Se on vaihtanut asentoaan.." hän totesi hiljaa ja käveli lähemmäs luurankoa.

Syödessään aamiaista mietti kuningas, miten luurangon asento oli päässyt vaihtumaan. Joku oli nostanut sen ylös maasta. Kuningatar oli vannottanut olevansa syytön, joten sellissä sitten kai vielä oli joku.

Asia varmistui, kun kuningas seuraavana päivänä meni hakemaan taas uusia polttopuita. Aivan kuin kuningattaren, jokin sitoi hänetkin. "Herran nimessä, tulkaa apuun!" karjui Anton ja lopulta hovimestari tuli vapauttamaan hänet.

Sofia oli saanut Kathylta kirjan, joka kertoi lapsista. Koska synnytyshetkeen ei enää olisi aikaakaan, päätti Sofia lueskella hieman kirjaa.

"Kirjahylly oli salaovi!" hän parkaisi kun tajusi asian. Salaovi vei Sofian kätevästi makuukamariin. "Kätevä salaovi" hän jatkoi lausetta tyytyväisenä.

Saman tien astuttuaan salaovesta, alkoi kauhea kipu. Kipu tuntui kestävän ikuisuuksia, kunnes lopulta syntyi vauva joka oli tyttö, nimeksi hän sai Antonia. Raskausvaateajoista en ottanut kuvia, koska raskausvaatteet eivät sovi keskiaikaan. Anteeksi vauvan vaatteet.

Antonia oli äitinsä lellikki. Anton oli hieman pettynyt, kun perijää ei tullut mutta pettymys haihtui, kuin selvisi että tyttö oli perinyt kaiken häneltä. "Olet tullut isääsi" kuiskasi Sofia lapselle.

 

Anton päätti lapsen syntymisen kunniaksi näyttää, ettei siihen mitään hovimestaria tarvittu että tuli ruokaa pöytään. "Onpa tämä helppoa, ja yllätäen hauskaa!" tokaisi kuningas.

"Rakas, kai me hankimme vielä perijän, pian?" kysyi Sofia mieheltään seuraavana iltana. "Sehän on selvä. Joku on perivä kruunun, ja perijän on oltava meidän lapsemme" vastasi kuningas.

Myös Anton päätti perehtyä lastenhoitokirjaan. "Jos vaikka oppisin jotain, niinkuin opin ruuanlaittotaidonkin" hän mietti.

 

Osa kirjan asioista tuli kuninkaalle täytenä yllätyksenä. Hän ei tiennytkään, että usein palvelusväki hoiti lapsia.

Sofiakin on aina halunnut kokeilla ruuanlaittoa, ja miehensä näkeminen kokkaamassa rohkaisi häntäkin kokeilemaan.

Anton alkoi pian jo ymmärtää kaikenlaista lastenhoidosta. Hänestä tulee varmasti Hopeatarhan paras isä.

Tässä tämä oli :) Menipä tähän kauan aikaa. Toivottavasti oli mieluinen, ja kaikki lukijat kommentoisivat. Kaikenlainen kommenti on tervetullutta. Ensi osaa joudutte odottelemaan ehkä viikon, ehkäpä vähän vähemmän. Kiitos.